Luettua.com


  1. Etusivu
  2. Rantanen, Kalevi
  3. Triz-menetelmän hyödyntäminen tuotekehityksen ajatusmallina

: Triz-menetelmän hyödyntäminen tuotekehityksen ajatusmallina

Yhteenveto
Lisätiedot
  • Katseltu: 81 krt
  • Suosituksia: 0 kpl
Toiminnot

Kuvaus (159 sanaa, lukemiseen kuluu n. minuutti)

Kirja perustuu teknisen ongelmanratkaisun teoriaan, jonka vakiintunut kansainvälinen nimitys on TRIZ. Kirjan on kirjoittanut Suomen johtava TRIZ-asiantuntija ja kouluttaja Kalevi Rantanen. Hän havaitsi, että TRIZ-kurssien osanottajat ovat soveltaneet ja pitäneet hyödyllisinä TRIZin peruskäsitteitä, ennen kaikkea ristiriidan ja ideaaliratkaisun käsitteitä. Sen sijaan pitkät algoritmit ja monimutkaiset mallit eivät ole juurtuneet. Kirja onkin laadittu tämän havainnon innoittamana. Kirjassa käydään läpi TRIZin viisi tärkeintä käsitettä ja työkalua: ristiriita, resurssit, ideaaliratkaisu, kehityslait ja innovatiiviset periaatteet. Kaikkia viittä työkalua voidaan käyttää sekä erikseen että yhdessä. Ne muodostavat yhdessä kevennetyn TRIZin, jossa pääpaino on kehityskohteissa ja tuloksissa, ei itse työkaluissa. Kirja on tarkoitettu yritysten teknologiajohdolle ja tuotekehittäjille sekä teknisten alojen opettajille ja opiskelijoille. Suomenkielistä kirjaa täydentää Kalevi Rantasen ja Ellen Dombin laatima englanninkielinen Simplified TRIZ — New Problem Solving Applications for Engineers and Manufacturing Professionals. Kirjan esite ja tilaustiedot ovat alla olevassa pdf-tiedostossa.


Arvostelut

Teos ei ole vielä saanut arvosteluita. Ehkä kukaan ei ole vielä innostunut tästä teoksesta riittävästi kirjoittaakseen siitä mielipiteitään, tai heitä ujostuttaa olla se kuuluisa ensimmäisen kommentin lähettäjä.

Kirjoita uusi arvostelu
  • HTML ei ole sallittu.
  • Sähköpostiosoite ei ole sallittu.