Luettua.com


  1. Etusivu
  2. Motai, Hiroko
  3. Miljoona biljoona joulupukkia

: Miljoona biljoona joulupukkia

Yhteenveto
Lisätiedot
  • Katseltu: 100 krt
  • Suosituksia: 5 kpl
Toiminnot

Kuvaus (184 sanaa, lukemiseen kuluu n. minuutti)

Kauan sitten maailmassa oli vain yksi joulupukki. Siihen aikaan maailmassa oli myös vain vähän ihmisiä, ja vähän lapsia. Joulupukki pystyi jakamaan kaikille lapsille lahjat yhdessä yössä. Sitten ihmisiä tuli lisää, ja lapsia. Lahjasäkistä tuli liian painava, ja porotkin tarvitsivat lepoa, joten joulupukki rukoili muuttuvansa kahdeksi joulupukiksi. Kaksi joulupukkia selvisi lahjojen jakamisesta puolet nopeammin kuin yksi, mutta joulupukit olivat myös puolet pienempiä. Kun ihmisten määrä vain lisääntyi, ja lapsien, kaksikaan joulupukkia ei enää riittänyt jakamaan kaikkia lahjoja. Joulupukkeja tarvittiin jo neljä. Ihmisiä tuli aina vain lisää, ja lapsia, joten joulupukkienkin määrä kasvoi yhä vain, mutta samalla joulupukit muuttuivat myös koko ajan pienemmiksi. Mitä tapahtuikaan, kun maailmassa oli miljoona biljoona joulupukkia? Kirja Miljoona biljoona joulupukkia on mukana Grafian Vuoden huiput -shortlistalla 2014, kategoriassa kuvitus. Suomen kirjataiteen komitea valitsi Miljoona biljoona joulupukkia yksi vuoden 2014 kauneimmaksi kirjaksi Suomessa: Virtuoosimainen, rouhea ja kuulas vahaliitukuvitus määrittää tämän hurmaavan kirjan ulkoasun. Pikkuruiset tekstipalstat on sijoitettu melkein kiinni piirroksiin tai sivujen reunoihin. Taitto vaihtelee aukeaman kokoisesta kokoharmaasta kaupunkivaikutelmasta melkein tyhjään sivuun tyylin pysyessä hallittuna ja hauskana.


Arvostelut

Teos ei ole vielä saanut arvosteluita. Ehkä kukaan ei ole vielä innostunut tästä teoksesta riittävästi kirjoittaakseen siitä mielipiteitään, tai heitä ujostuttaa olla se kuuluisa ensimmäisen kommentin lähettäjä.

Kirjoita uusi arvostelu
  • HTML ei ole sallittu.
  • Sähköpostiosoite ei ole sallittu.