Luettua.com


  1. Etusivu
  2. Disney, Walt
  3. Aku Ankka

: Aku Ankka

Yhteenveto
Lisätiedot
  • Katseltu: 243 krt
  • Suosituksia: 2 kpl
Toiminnot

Kuvaus (129 sanaa, lukemiseen kuluu n. minuutti)

Vuosi 1970 oli niin maailmalla kuin Suomessa aktiivisen poliittisen liikehdinnän ja aikaa. Myös nuorisokulttuuri voimistui: Turussa lahkeet liehuivat, kun nuoret kokoontuivat Turun Ruisrockiin Suomen ensimmäisille kansainvälisille rock-festivaaleille. Uuden ajan mainingeissa oli mukana tietysti myös Aku Ankka -lehti, joka jatkoi voittokulkuaan Suomessa. Maaliskuussa 1970 ilmestyi myös ensimmäinen Aku Ankan taskukirja. Aku Ankan vuosikerta 1970 tarjoaa muhkean sarjakuvakattauksen, joka todella palkitsee nostalgiannälkäisen sarjakuvan ystävän. Tarjolla on esimerkiksi sellaisia klassikoita kuin ankkamestari Carl Barksin Kaunokaisia kaunokaiselle, Nakkeja ja sammakonreisiä, Odottavan onkeen kala tulee sekä Tietokilpailu, josta on jäänyt elämään lause 'Rahat vai kolmipyörä? '. Myös Mikki seikkailee lehden sivuilla taajaan. Hiiritaituri Paul Murryn pitkiä Mikki-jatkosarjoja löytyy näköispainoksesta useita, esimerkiksi Erikoistehtävä, Papukaijan arvoitus ja Ritarilinnan kummitus.


Arvostelut

Teos ei ole vielä saanut arvosteluita. Ehkä kukaan ei ole vielä innostunut tästä teoksesta riittävästi kirjoittaakseen siitä mielipiteitään, tai heitä ujostuttaa olla se kuuluisa ensimmäisen kommentin lähettäjä.

Kirjoita uusi arvostelu
  • HTML ei ole sallittu.
  • Sähköpostiosoite ei ole sallittu.